Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Endurance Series 2015 Alastaron osakilpailu

17.05.2015

Auto saatiin valmiiksi sarjan ensimmäiseen osakilpailuun monien ongelmien jälkeen. Lauantaina ajoimme testiä ja jokainen kuski sai totutella uuteen autoon. Teimme vain pieniä muutoksia ja keskityimme lähinnä ajamiseen ja uuteen renkaaseen.

Sunnuntaina 34 tiimiä valmistautui aika-ajoon ja emme todellakaan tienneet mitä aikoja uudella Bridgestonen renkaalla pitäisi saada. Toni oli lauantain harjoituksissa muutaman kymmenyksen turvin nopein kuljettaja tiimin sisällä ja laitettiin aika-ajoon. Olimme listalla todella korkealla jo heti alusta ja Toni kellotti viimeisillä kierroksilla 4. ruutuun oikeuttavan ajan vain 0.3 sekuntia jääneenä paalupaikasta. Tästä oli hyvä lähteä kauden avaukseen!

Kilpailussa Toni starttasi ja muutamien kierrosten jälkeen nousi jo toiseksi, mutta sitten rengas alkoi kuumenemaan ja Hondat alkoivat painostaa kärjessä ajavia bemareita. Tuomas lähti seuraavaan stinttiin hyvistä asetelmista, mutta ensimmäiseen mutkaan meni jarrupedaali lähes pohjaan ja ei bemari aivan taittunut..pieni kanttarin ylitys ja hiekalla käynti rikkoi pohjapanssarin kiinnityksen josta tuli tekniiikkalippu ja korjaus varikolla toiselta sijalta.. Jarrut kuitenkin toimivat normaalisti sen jälkeen, mutta tankkauksen jälkeen piti muistaa polkea jarrupalat lähelle. Tätä pitää tutkia ja jarruja parantaa muutenkin.

Jim ajoi erittäin hyvän ja tasaisen ajon jota jatkoi seuraavaksi Vesa. Vesa teki ensidebyytin kilpa-auton ratissa. Aivan Vesan stintin lopussa eteen tuli hitaampia autoja ja pientä ruuhkaa, joten otimme Vesan varikolle välittömästi ajan säästämiseksi.. mutta se tapahtuikin kierroksen liian aikaisin. Saimme tankattua ja juuri sen jälkeen turva-auto lähti radalle. Hävisimme todella paljon ja onni ei ollut nyt myötä siinä asiassa. Sauli kuitenkin teki omalla ajollaan todella hyvää työtä ja ohitteli sekä paransi sijoitusta tasaisesti koko ajovuoronsa. Tuomas jatkoi seuraavana bensansäästö taktiikalla, jota Toni jatkoi viimeiselle ajovuorolle. Taktiikka toimi ja osa tiimeistä pysähtyivät vielä tankkaamaan. Toni ohitti vielä viimeisillä kierroksilla tiimin viidennelle sijalle. 

Todella vahva ensimmäinen kilpailu uudella autolla ja tiimillä! Ilman jarruongelmia ja pienellä onnella turva-auton kanssa olisimme taistelleet 2-3 sijasta. Hyvät pisteet tuli kuitenkin ja tästä on hyvä kehittää autoa Kemoran osakilpailua varten.

Kiitos vielä kaikille autoprojektissa mukana olleille talven aikana!  

 

25.03.2019Baltic Endurance Championship: Uudella autolla kauteen 2019!
21.09.2018BEC4H serie BATCC Final Round Auto24ring pärnu: Victory and baltic champions in A3000 class
18.08.2018BEC4H serie Riga summer race: Endurance NEZ 2nd place in A3000 class
11.06.2018BEC4H serie BaTCC round 2: Pole position and victory in A3000 class
11.06.2018BEC4H serie BaTCC round 2
12.05.2018BEC4H serie DEWALT GP
27.04.2018Baltic Endurance Championship 2018
01.10.2017Endurance Cup Motopark: Aika-ajon 2. ja Kilpailussa 3 Sija. Nopein kierros ja uusi rataennätys!
10.09.2017Alastaro Avoin Touring Car: Voitto ja toinen sija!
10.09.2017Endurance Cup Alastaro
03.09.2017Endurance Cup Kemora: Aika-ajon 3. ja kilpailussa 5. sija
08.07.2017Endurance Cup Kemora: Aika-ajon 4. ja keskeytys vaihteistorikkoon
17.06.2017Endurance Cup Botniaring: Paalupaikka, kilpailun nopein kierros ja 5.sija
25.05.2017Endurance Cup Alastaro: Paalupaikka ja keskeytys
15.05.2017Endurance Cup 2017: 35 Tiimiä ilmottautunut sarjaan!
29.04.2017Baltic 4H Endurance Championship Bikernieki osakilpailu: Paalupaikka ja toinen sija!
28.01.2017KIC 12 tunnin karting kilpailu: Kolmas Sija!
31.12.2016Endurance Cup sarjan 3. Sija! Kiitos yhteistyökumppaneille ja kaikille kauden aikana apuna olleille vuodesta!
01.10.2016Endurance Cup 2016 Motopark: Paalupaikka ja 3.sija!
25.09.2016Endurance Cup 2016 Alastaro
24.09.2016Touring Car avoin ja Porsche GT3 Alastaro: Jim kolmanneksi Porsche lähdössä!
13.08.2016Endurance Cup 2016 Kemora: Aika-ajossa Jim toiseksi ja kilpailun 8.sija
10.07.2016Touring Car avoin Kemora: Toni voittoon ja Tuomas kolmanneksi!
09.07.2016Endurance Cup 2016 Kemora: Aika-ajossa toinen ja kilpailun nopein kierros
19.06.2016Endurance Cup 2016 Botniaring: Paalupaikka ja 8.sija
18.06.2016Touring Car avoin Botniaring: Jim voittoon ja Sauli toiseksi!
29.05.2016Endurance Cup 2016 Alastaro: Kausi käyntiin paalupaikalta!
09.10.2015Endurance Series 2015 Alastaron finaali. Lopputuloksena sarjan 3. Sija
19.09.2015Endurance Series 2015 Ahvenistolta paalupaikka!
30.08.2015Endurance Series 2015 Botniaringiltä 3.Sija!
18.07.2015Endurance Series 2015 Kemora
17.05.2015Endurance Series 2015 Alastaron osakilpailu
04.04.2015Endurance Series 2015
20.09.2014Endurance Alastaro
23.08.2014VLN Nürburgring: Opel 6h ADAC Ruhr-Pokal-Rennen
14.09.2013Botniaringiltä paalupaikat Tonille ja Tuomakselle
28.07.2013Seinäjoen Vauhtiajot
01.06.2013Kemoran osakilpailu
28.05.2013National Race Serie 2013 Botniaring osakilpailu
09.03.2013SM Itäralli Joensuu
23.02.2013Vaakunaralli Mikkelissä
23.09.2012FINRace Motopark Avoin Touring Cars ja Momo Endurance Alastaro
15.09.2012Botniaring Touring Cars avoin
01.09.2012Endurance Saloon Cup Ahvenisto
18.08.2012Endurance Cup Botniaring
04.08.2012Neste Oil Rally
21.07.2012VLN Nürburgring: 35. RCM DMV Grenzlandrennen
23.06.2012VLN Nürburgring: 43. Adenauer ADAC Rundstrecken- Trophy
14.05.2012Kypärät
04.02.2012Ice Kart 2012 sarjan osakilpailut
29.12.2011Toni Virtanen palkittiin
08.10.2011Motopark Endurance 2011
02.10.2011Alastaro Touring cars open 2011
03.09.2011Ahvenisto Endurance 2011
31.07.2011Neste Oil Rally
24.07.2011Seinäjoen Vauhtiajot 2011
28.05.2011VLN sarjan osakilpailu
07.05.2011Botniaringiltä tiimille kaksoisvoitot molemmista kilpailulähdöistä!
05.02.2011Black Rose Racing VLN sarjaan saksan nurburgringille
Black Rose Racing