BEC4H serie BaTCC round 2: Pole position and victory in A3000 class

11.06.2018

Bikerniekissä ajettiin BEC sarjan toinen osakilpailu ja A3000 luokkaan ilmottautui kolme tiimiä meidän lisäksi.

Edelliskisassa ongelmia oli alustan säätöjen kanssa ja balanssi oli pielessä pitkässä kisassa. Moottorin toimintakaan ei ollut kunnossa osittain kuuman sään takia. Saimme autoa muutettua paljon paremmaksi ja se tuntui heti ensimmäisestä harjoitus sessiosta lähtien nopeammalta ja paremmalta ajaa kuin edellisessä kilpailussa. Moottorikin pelasi niinkuin piti ja odotukset olikin korkealla kisapäivää varten. 

Aika-ajossa Toni nappasikin paalupaikan ja vauhti oli todella hyvää. Kilpailun ensimmäisen stintin Toni taisteli Dynamit tiimin kanssa joka otti kärkipaikan stintin puolivälissä. Pysyimme perässä ja mietittiin taktiikkaa rauhassa. Nopeasti onnistuneen kuljettajan vaihdon yhteydessä onnistuimme ottamaan kärkipaikan takaisin.

Dynamit tiimi kuitenkin hyökkäsi ja ajoi todella kova vauhtisen stintin ottaen kärkipaikan. Noudatimme omaa kisavauhtiamme ja Vesa ajoi oman stinttinsä suunnitelman mukaan tasaisesti.

Tuomas ajoi kolmannen stintin ja sai luvan ajaa täyttä vauhtia. Sillä aikaa Dynamit kävi tankkaamassa sekä kuljettajan vaihdossa ja meillä oli tankkaus edessä seuraavalla stopilla. Tero ja Tommi tekikin huipputyön tankkauksessa ja renkaan vaihdossa joka oli niin nopea, että saimme selvän kärkipaikan kisassa. Toni ajoi viimeisen stintin ja sai säädellä vauhtia rauhassa ja varmistellen maaliin. Hieno voitto hyvällä tiimityöllä! 

Seuraava osakilpailu 18.8 Bikerniekissä. Samalla ajetaan NEZ mestaruudesta.

In Bikernieki, a second race of the BEC series was run and in the A3000 category three teams appeared in addition to us.

In the previous race the problems were with the adjustments and the balance in the long run. Engine operation was not good for some hot weather. We got the car a lot better and it felt faster and better than last race. Expectations were high for the day of the race.

In qualifying, Toni came up with a pole position and the pace was really good. In the first stint Toni fought the Dynamite team, which took the lead in the middle of the stint. We stayed behind and thought of the tactic in peace. With the quick success of the driver change, we managed to take the lead again.

However, the Dynamite team attacked and drove a really fast-paced stint taking the top spot. We respected our own tactics, and Vesa drove her stint to the plan evenly.

Tuomas drove the third stint and got permission to run at full speed. At that time, Dynamit went on refueling and replacing the driver and we had refuel in next stop. Tero and Tommi made top work in refueling and tire replacement which was so fast that we had a clear lead in the race. Toni drove the last stint and managed to speed up the pace and secure the finish. Great victory with good teamwork!

Next race in 18.8 Bikernieki. At the same time it is NEZ championship race.

24.09.2022Riga Grand Finals 2022 Luokkavoitto, yleiskilpailun kolmas sija ja TCR Baltian mestauus
13.08.2022Parnu Summer Race 2022
05.08.2022Secto Rally Finland 2022 TCR SM sarjan julkistus
11.06.2022Mekonomen Grand Prix Botniaring
30.04.2022DeWALT Grand Prix 2022
21.08.2021Pärnu Summer Race 2021
19.06.2021Henkell Grand Prix 2021
29.08.2020Botniaring testipäivä
03.04.2020DeWALT Grand Prix 2020 ja Botniaring Grand Prix peruttu
23.11.2019Kausi 2020

Siirry arkistoon »
Black Rose Racing